Tänään tutustuimme Diakonissestiftelsen Lene Kildegaardin opastuksella. Jo rakennus itsessään herätti ihastusta arvokkuudellaan. Historia eli vahvana oppilaitoksessa, jossa annetaan lähihoitajan ja sairaanhoitajan tutkintoa vastaavaa koulutusta. Kuulimme tanskalaisesta koulutuksen rakenteesta ja niistä tavoista, miten elinikäinen oppiminen mahdollistuu läpi elämän.

Rakennuksesta löytyi myös pieni museo, joka kertoi oppilaitoksen historiasta. Menneisyyden henki oli aistittavissa käytävillä.

Pääsimme myös seuraamaan oppitunteja, joista kemian tunnilla rakenneltiin konkreettisesti opiskeltavia aiheita. Ilmapiiri tunneilla oli rento ja välitön. Opettaja varmisti jatkuvasti asian ymmärtämistä ja oppilaat auttoivat toinen toisiaan. Tutustuimme myös oppikirjoihin, joista ymmärsi yllättävän paljon vaikkei tanskankieltä osaakaan.

Päivän päätteeksi jatkoimme pohdintaa siitä, miten suomalainen hoitoalan koulutus vastaa työelämän tarpeita ja mitä voisimme tehdä toisin. Meillä on jo paljon hyvää, jota tulisi tuoda vielä paremmin esiin. Mutta, kuten vanha sanontakin kertoo: "kehitys loppuu tyytyväisyyteen" ja joskus pieni etäisyys, vaikka Tanskan maalta käsin, auttaa näkemään asioita paremmin.

Kiitos tästä omalle porukallemme, mutta erityiskiitoksen ansaitsevat Lene ja Liisa; joka löytää meidät aina oikeaan paikkaan :-)




Ajatustenvaihtoa paluumatkalla

Meille on jo muodostunut tapa kokoontua vaihtamaan ajatuksia päivän annista. Tanskalainen koulutusjärjestelmä vaikuttaa meistä joustavalta. Keskustelumme johdattui myös suomalaiseen vanhustenhoitoon, kuinka ollakkaan.....

Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että  vanhusten hoitotyön käytännöstä tulisi nostaa enemmän esiin positiivisia asioita. Meillä tapahtuu paljon, mutta emme ehkä osaa tehdä sitä riittävästi näkyväksi. Saimme ihastella eräästä vanhusten palveluyksiköstä tehtyä valokuvakirjaa. Kirjaan oli koostettu vuoden varrella yksikössä toteutuneita tapahtumia niin vierailevia esityksiä palveluyksikössä kuin henkilökunnan yhdessä toteuttamia tapahtumia. Näin tekeminen saadaan näkyväksi ja vaikkapa omaisille konkretisoituu se mitä kaikkea on tehty.