sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Perjantai 11.4.2014

Aamun ensimmäinen vierailukohde oli Aeldersagen järjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton säätiömuotoinen järjestö. Säätiön juuret johtavat vuoteen 1910 eli Tanskassa on pitkät perinteet vanhusten asian esiinnostamisessa yhteiskunnassa. Järjestöllä on 690 000 jäsentä eli yli 40% tanskalaisista yli 50-vuotiaista on sen jäseniä. Järjestö järjestää paljon toimintaa esim. harrastuspiirejä ja retkiä yms.  ympäri Tanskaa. Järjestö tekee vaikuttamistyötä laajalla rintamalla niin paikallisella kuin valtakunnallisella tasolla vanhusten asioiden esiinnostamisessa.

Keskustelimme Tanskan vanhustyön tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Maj Vingum Jensen nosti esityksessään esiin esimerkkejä  haasteista joita parhaillaan käsitellään. Aeldersagen oli toteuttanut laajan kyselytutkimuksen kaikenikäisille tanskalaisille. Tutkimuksen haastava tulos oli ettei kukaan tanskalainen halua vanhuudessaan asua vanhainkodissa. Vanhustyön kentällä on viimevuosina toteutettu laajoja teknologian kehittämishankkeita. Hankkeissa on rahoitettu esim. teknologian kehittämistä niin, että teknologian avulla aikaa säästyy asiakkaalle. Näihin teknologiahankkeisiin on saatu paljon rahoitusta, joka on laitettu nyt jäihin talouden kiristyessä. Keskustelussa nousi esiin myös se, että sosiaalityön alla olevassa vanhustenhoitotyössä ei ole niin vahvaa tutkimusperinnettä kuin esimerkiksi lääketieteen puolella.

Kehittämiskohteista työn alla on kotihoidon kehittäminen edelleen. Yhä useampi tanskalainen haluaa asua kotona niin pitkään kuin mahdollista. Jokaisella tanskalaisella on oma lääkäri, jota hän käyttää edelleen siirtyessään pois omasta kodistaan muuhun asumismuotoon. Erityisesti lääkärissäkäynti esim vanhainkodissa olevalla asukkaalla on haasteellista. Järjestö tekee työtä sen eteen, että vanhuksille saataisiin saattajat lääkärissäkäynneille ja sairaalakäynneille. Vapaaehtoiset tekevät tätä työtä paljon Tanskassa.




Yläpuolella olevissa kuvissa näkymiä eri kerroksista sekä viimeisenä näkymä ylimmässä kerroksessa sijaitsevasta ruokalan ikkunasta. Hieno näkymä yli Kööpenhaminan

Päivän toinen vierailukohde oli Betaniehjemmet hoivakoti. http://www.betaniahjemmet.dk/cms/Forside/Betaniahjemmet-
Eteisaulassa oli ensimmäisenä vastassa patsas, joka kuvasti paikan ydinajatusta: kohtaamista.





Kohtaaminen
Betaniehjemmetin hoitofilosofian ydin on kohtaaminen. Iloksemme voimme todeta, että se näkyi aidosti arjen tasolla. Seuraamme liittyi vierailumme alkumetreillä dementoitunut rouva. Meille toimintaa esitellyt sairaanhoitaja Kenneth Green Petersen kohtasi tämän rouvan kauniisti ja hän liittyikin seuraamme meidän tutustuessamme taloon.

Hoitofilosofian taustalla on tanskalainen filosofi K.E. Logstup. Betaniahjemmetissä sovelletaan myös Katie Erikksonin hoitoteoriaa. Meille kerrottiin, että käytännön toiminnan mottona on: "mikään ei ole mahdotonta ennekuin toisin todistetaan". Asukkaan toiveesta talon sisäpihalle saattaakin astella kameli jos näin on toivottu. Hoivakodista järjestetään matkoja asukkaiden ja omaisten niin toivoessa. Talon käytävällä oli kartta, johon oli nuppineuloilla merkattu matkojen kohteet. Niitä oli ihailtavan paljon. Talon henkilökunta matkustaa vanhusten kanssa ja työpäivät ovat tällöin 24-tunnin mittaisia. Henkilökunnan sitoutumista kuvastaa heidän halunsa osallistua näille matkoille.


Matkakohteita vuosien varrelta.

Betaniahjemmetissä tapasimme myös talon fysioterapeutin Alaa Gamalin  ja hän esitteli työtilojaan. Kävimme pienimuotoisessa kuntosalissa, fysioterapeutin työtilassa hierontapöytineen sekä rentoutustilassa.
Rentoutustila on saavuttanut suuren suosion niin asiakkaiden kun henkilökunnankin keskuudessa. Betaniehjemmetissä työskentelee kolme virikeohjaajaa ja he järjestävät paljon ohjelmaa. Talolla on myös laaja joukko vapaehtoisia ja on onnistuttu muodostamaan omaisista myös vertaistukiryhmiä.





Fysioterapeutti Alaa Gamal ja taustalla meille toimintaa esitellyt sairaanhoitaja.


Talon sisäpihalla oli lintuhäkki.

Vierailun aikana pääsimme aistimaan, että tässä hoivakodissa tehdään hyvää työtä. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja verkostoiidutaan muiden hoivakotien kanssa ja jaetaan hyviä käytänteitä. Musiikkiterapia on ollut viimeisinä vuosina kehittämisen kohteena ja talossa vierailee viikoittain musiikkiterapeutti. Betaniahjemmet haluaa aktiivisesti olla esillä ja tekee yhteistyötä aktiivisesti viestinävälineiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti